Operating partnerien hyödyntäminen pääomasijoittajien portfolioyhtiöissä

Tutustu operating partnerin rooliin ja siihen, miten Cherry Operating Partner auttaa PE-yhtiöitä kasvattamaan portfolioyritystensä arvoa tehokkaasti ja joustavasti.

Mikä on operating partner?

Operating partnerit ovat keskeisessä roolissa private equity (PE) -omisteisten yhtiöiden toiminnassa erityisesti silloin, kun PE-yhtiöt haluavat parantaa kohdeyritystensä toimintaa ja kasvua. Operating partnerit ovat kokeneita liiketoiminta-ammattilaisia, joilla on vahva tausta johtamisesta, operatiivisesta kehityksestä tai tietyistä toimialoista. He ovat usein täysipäiväisiä, mutta interim-palvelusopimuksella toimivia työntekijöitä kohdeyhtiöissä ja työskentelevät operatiivisissa tehtävissä tai projektirooleissa.

Miksi operating partnereita käytetään?

PwC:n artikkelin 5/2024 mukaan operating partnerien (OP) rooli on noussut keskeiseksi pääomasijoittajataustaisten yritysten arvonluonnissa viime vuosina. Tiiviisti kohdeyritysten johdon kanssa työskentelevien operating partnereiden käyttö on jo osa sijoitussuunnitelmaa ja erilaiset tehtävät kattavat koko sijoitussyklin due diligencesta aina irtautumiseen asti. Perinteisesti rooli on ollut neuvonantajatyyppinen tai hallitustyön kautta vaikuttava, mutta nykyään operating partnerit työskentelevät kohdeyhtiöissä johdon rinnalla operatiivisissa tehtävissä.

PwC:n mukaan vuodesta 2010 lähtien 47 % yhtiöiden arvonluonnista on tullut operatiivisen toiminnan kehittämisestä, kun 1980-luvulla vastaava luku oli 18 %. Samaan aikaan rahoituksen ja siihen liittyvien järjestelyiden osuus arvonluonnista on pudonnut 51 %:sta 21 %:iin.

Suurilla private equity -yhtiöillä voi olla omat operations-tiimit, jotka jalkautuvat tarpeen mukaan portfolioyhtiöihin, mutta keskikokoisten ja pienten pääomasijoittajien kannattaa tukeutua kumppaneihin, joilla on laaja ja aina ajantasainen pooli kokeneita ammattilaisia eri funktioista ja eri toimialoilta.  Kumppanin kautta saadaan oikeaa osaamista nopeasti ja joustavasti portfolioyhtiöiden käyttöön toteuttamaan kehityshankkeita, muutosprojekteja ja vastaamaan operatiivisista tehtävistä.

 

Operating partner on pääomasijoittajan arvonluontikumppani

Operating partner tarjoaa pääomasijoittajille tiiviin interim-kumppanuuden, joka sopii erinomaisesti PE-yhtiöiden resursointimalliksi. Tämä väliaikainen ratkaisu tuo joustavuutta ja nopeutta yritysten kehittämiseen. PE-yhtiöillä on usein vaativat tavoitteet yritysten kehittämisessä ja arvon kasvattamisessa, ja interim-ammattilaiset voivat täyttää nämä tarpeet nopeasti. Oli kyseessä kasvun kiihdyttäminen, toiminnan tehostaminen tai johdon uudistaminen, interim-johtajat tuovat mukanaan arvokasta kokemusta ja erityisosaamista ilman pitkää sitoutumista. Tämä joustavuus ja asiantuntemus tukevat omistajien tavoitteita parantaa yritysten suorituskykyä ja kasvattaa arvoa nopealla aikataululla.

Operating partnerin käytön päähyödyt ovat:

1. Palvelun nopea aloitus:

Operating partnerin avulla yritykseen saadaan täsmäosaamista jopa muutamassa päivässä. Rekrytoinnin nopeus on erittäin hyödyllinen private equity -yhtiölle, sillä se tekee mahdolliseksi portfolioyhtiön nopean kasvun ja muutosten ketterän toteutuksen. Kun avainroolit täytetään nopeasti, yritys voi vauhdittaa strategisia tavoitteitaan, parantaa operatiivista tehokkuuttaan ja nostaa yhtiön arvoa. Nopean rekrytoinnin ansiosta vältetään myös mahdolliset pullonkaulat ja resurssivajeet, mikä auttaa maksimoimaan arvonluontia lyhyellä aikavälillä.

2. Palvelun nopea ja yksinkertainen lopetus:

Mikäli tilanteet yrityksessä muuttuvat, voi palvelun lopettaa yksipuolisesti ja nopeasti, ilman kustannuksia.

3. Palvelusta työsuhteeseen

Mikäli yritys ja tekijä niin yhdessä sopivat, voidaan palvelusopimus muuttaa työsuhteeksi milloin tahansa toimeksiannon aikana. Tämä mahdollistaa nopean aloituksen lisäksi molemminpuoleisen tutustumisen ja antaa aikaa työsuhteen ehdoista sopimiseen. Erittäin nopeaa, mutta pieni riski molemmille osapuolille.

4. Joustava kompensaatio

Operating partner on ostopalvelu, jonka kustannuksesta vastaa portfolioyhtiö. Palvelussa maksetaan ainoastaan tehtyjen työpäivien mukaan ja kustannus joustaa kulloisenkin tarpeen mukaan. Usein myös osa-aikainen ratkaisu sopii kasvuyhtiöille hyvin ja kehityshankkeissa allokaatio voi vaihdella projektin kulloisenkin vaiheen mukaan.  Kompensaatiossa ei tarvitse huomioida tyypillisiä avainhenkilöiden komponentteja, kuten bonuksia tai osakepohjaisia kannustimia.

5.Operating partner ei ole kiinteä kustannus

Operating partnerin käyttö on omistajien ja yhtiön yhteinen päätös, mutta palvelun kustannukset kertyvät yhtiöön kuten muutkin ostopalvelut. Usein samaa osaajaa voi hyödyntää useassa yhtiössä ja näin voidaan jakaa kustannuksia useammalle yhtiölle ja siirtää osaamista sekä parhaita käytäntöjä yhtiöiden välillä. Tyypillisiä tällaisia jaetun resurssin hankkeita on esimerkiksi talousraportoinnin kehittäminen, HR-prosessit ja myynnin kehityshankkeet.  Operating partner on kertaluonteinen investointi kehitysprojekteissa, ei kiinteä kustannus.

Mitä operating partner tekee?

Muutamia keskeisiä tehtäviä, joista operating partnerit vastaavat portfolioyhtiöissä:

  1. Kohdeyrityksen operatiivinen kehittäminen: Operating partnerit auttavat PE-yhtiöiden omistamia yrityksiä mm. taloushallinnossa, HR:ssa, raportoinnissa, tehokkuuden kehittämisessä, leikkaamaan kustannuksia, tehostamaan toimitusketjuja ja optimoimaan prosesseja.
  2. Strategian kehitys ja toimeenpano: He osallistuvat kohdeyrityksen strategian määrittelyyn ja ennen kaikkea auttavat toteuttamaan tärkeitä projekteja, kuten laajentumista uusille markkinoille, tuotevalikoiman laajentamista tai yritysostoja.
  3. Johtamisen tuki: Operating partnerit voivat tukea tai korvata yrityksen johtoryhmän jäseniä. He voivat esimerkiksi auttaa rekrytoimaan uusia avainhenkilöitä tai toimia väliaikaisena toimitusjohtajina tai johtoryhmän jäsenenä.
  4. Taloudellinen optimointi: He auttavat PE-yhtiötä parantamaan kohdeyrityksen kannattavuutta ja arvoa, joka maksimoi yrityksen myyntiarvon tulevaisuudessa.
  5. Due diligence: Operating partnerit voivat olla mukana due diligence -prosessissa arvioimassa yrityksiä, joita PE-yhtiö harkitsee ostavansa. He käyttävät toimialaosaamistaan tunnistaakseen yrityksen kaupallisen potentiaalin ja riskit.

 

Usein kysytyt kysymykset operating partner -toimintamallista

Mikä on operating partner palvelu?
Operating partner on kumppanuus, jossa pääomasijoittajien portfolioyhtiöihin sijoitetaan väliaikaisesti interim-palvelusopimuksella kokeneita liiketoiminnan johtajia ja asiantuntijoita sekä tiimejä, jotka auttavat yrityksiä saavuttamaan strategiset ja operatiiviset tavoitteensa.

Millaisia yrityksiä operating partner palvelee?
Pääomasijoittajia ja heidän eri toimialoilla operoivia porfolioyhtiöitään niiden kaikissa kasvu- ja kehitysvaiheissa. Yhteinen tavoite on auttaa yrityksiä nousemaan liiketoiminnassaan aina seuraavalle tasolle.

Kuinka kauan toimeksianto yleensä kestää?
Toimeksiantojen kesto vaihtelee muutamasta kuukaudesta useampaan vuoteen PE-talon ja sen eri portfolioyhtiöiden tarpeiden ja tavoitteiden mukaisesti. Toimeksiannot on joustavia ja mukautuvat yhteistyön aikana vastaamaan liiketoiminnan kulloistakin kehitysvaihetta.

Miten operating partner eroaa perinteisistä konsulteista?
Toisin kuin perinteiset liikkeenjohdon konsultit, operating partner on mukana päivittäisessä operatiivisessa työssä ja kantaa vastuun tuloksista.

Ilari Kallio
Ilari Kallio

CSRD-raportointi 2024: ESG-vaatimukset suomalaisille yrityksille

Interim-johtajuus auttaa yritystäsi sopeutumaan CSRD-direktiiviin, optimoimaan kestävyysraportointia ja hallitsemaan ESG-vaatimuksia tehokkaasti.

Lue lisää
Cherry

Miten kokenut vuokrajohtaja auttaa reivaamaan liiketoimintaa?

Kokenut vuokrajohtaja tukee ja uudistaa liiketoimintaa: kun avainosaajalle on nopea tarve tai muutostilanteet ja strategian toteuttaminen edellyttävät lisävoimia, Cherry Interim tarjoaa räätälöityjä ratkaisuja.

Lue lisää
Cherry

Interim-johtajuus: Mitä se on?

Mikä on Interim-johtajuus? Artikelissa käymme läpi vuokrajohtajuutta, sen merkitystä ja tulevaisuuden näkymiä muuttuvassa työelämässä.

Lue lisää
Cherry