Oletko miettinyt, että rekrytointi on liian työlästä ja aikaa vievää?

Miten saada kokenut osaaja yrityksesi käyttöön ilman hidasta rekrytointiprosessia. Niin, että interim-vuokrajohtajan sopivuus on varmistettu huolellisesti.

Olen kevään aikana keskustellut joidenkin yritysten kanssa, joilla olisi selkeä tarve lisäresursseille, mutta vastaukset ovat olleet: ”on liian kiire”, ”on niin monta palloa ilmassa tällä hetkellä”, ”pitää yrittää ehtiä saada muutama iso hanke eteenpäin ennen lomia”.

Voihan olla, että tämä on suomalainen tapa jättää sanomatta hankala EI KIITOS, mutta kun sitten erään kanssa keskustelin pidempään, niin hän avasi ajatteluaan. Hän kertoi samasta kiireestä, ja siksi hänellä ei ole aikaa viedä läpi työlästä rekrytointiprosessia. Vaikka hän käyttäisi apuna jotain rekrytointiyritystä, pitää hänen perehtyä 6-8 CV:hen, haastatella nuo 6-8 henkilöä joista 2-3 toisen kerran ja sitten valitun kanssa sopia sopimuksesta. Sen jälkeen päälle tulee henkilön perehdyttäminen tehtävään ja organisaatioon, yrityksen kaikkien järjestelmien opettelu jne. Hän sanoi, että se vie häneltä kaikkinensa jopa pari viikkoa omaa aikaa. Kun samaan aikaan tunnit ja päivät eivät riitä juoksevien asioiden hoitamiseen, niin sitä ei mielellään ota uutta lisätyötä joka ei edes auta siihen kiireeseen, vaan tuo avun vasta 6-12 kuukauden kuluttua, jolloin koko rekrytointiprosessi on ohi ja valittu henkilö pääsee irtautumaan nykyisestä tehtävästä.

 

AdobeStock_7

Olemme haastatelleet tekijöitä jo puolestasi

Tähän(kin) ongelmaan perustin kollegojeni kanssa uuden, innovatiivisen interim-vuokrajohtajia välittävä Cherry Group Oy:n. Me Cherryssä haastattelemme kahden partnerin voimin kaikki jäseniksemme haluavat henkilöt ennen kuin otamme heidät pooliimme, eli tavallaan teemme osan rekrytointiprosessista puolestasi. Meidän oman laajan kokemuksemme vuoksi pystymme hahmottamaan tarpeesi tarkasti ja jo ensimmäisen keskustelun aikana meillä on käsitys kuka/ketkä poolimme jäsenet sopisivat tehtävään.

Tämän jälkeen haastattelemme potentiaaliset kandidaatit toiseen kertaan, jossa tarkastamme heidän sopivuutensa ja halukkuutensa ko. tehtävään. Sen jälkeen tuomme sinulle yhden tai halutessasi 1-3 kandidaattia haastatteluun. Sopimus kanssamme hoituu nopeasti ja se pitääkin sisällään kaiken, eli vuokrajohtajallemme ei tarvitse alkaa opettamaan matka-, HR-, ym sisäisiä järjestelmiä.

Ja kun kokenut vuokrajohtajamme tulee paikalle, hän keskittyy vain sovittuihin tehtäviin ja alkaa tekemään tulosta 1. päivästä lähtien, sillä hän on tehnyt menestyksekkäästi vastaavia tehtäviä aiemmissa yrityksissä ja toimeksiannoissa. Parhaassa tapauksessa siitä, kun olet ollut ensimmäisen kerran meihin kontaktissa, sinulla on kokenut tekijä paikalla 3-7 päivässä, ja se on vienyt sinulta vain 4-8 tuntia! 

Kun seuraavan kerran tuskailet liian vähistä resursseista kiireen keskellä, älä luovu rekrytoinnista, mutta mieti se uudella tavalla. Haasta perinteinen rekrytointi ja ota yhteyttä Cherryn interim-vuokrajohtajapalveluun, lupaamme sinulle laadukasta apua, helposti ja nopeasti.

Petri Kujala
Petri Kujala

Vuokrajohtaja voi olla ratkaisu budjetoitujen tavoitteiden toteutumiseen

Varmista budjetoitujen tavoitteiden toteutuminen vuokrajohtajan avulla. Saat erikoisosaamisen käyttöösi heti, kun resurssit tai osaaminen eivät riitä.

Lue lisää
Samppa Seppälä

Interim CFO – Tehokas ratkaisu talouden haasteisiin ja kriisitilanteisiin

Miten interim CFO tuo yritykselle joustavuutta ja strategista asiantuntemusta kriisitilanteisiin, yritysjärjestelyihin ja kasvuun. Lue artikkeli nyt.

Lue lisää
Petri Kujala

Operating partnerien hyödyntäminen pääomasijoittajien portfolioyhtiöissä

Tutustu operating partnerin rooliin ja siihen, miten Cherry Operating Partner auttaa PE-yhtiöitä kasvattamaan portfolioyritystensä arvoa tehokkaasti ja joustavasti.

Lue lisää
Ilari Kallio