JOHTAJAN SIJAISUUS
Johtajan pitkä poissaolo edellyttää suunnitelmaa vastuista, päätöksenteosta ja keskeneräisten tehtävien jatkamisesta. Cherryn interim-johtaja ottaa sovitun roolin hoitaakseen sairausloman, vanhempainvapaan tai muun määräaikaisen poissaolon ajaksi.
Poimimme sijaisen, jolla on tehtävään sopiva kokemus. Sovimme alussa tavoitteet, valtuudet ja vastuun palauttamisen, jotta yhteistyö tukee sekä organisaatiota että tehtävään palaavaa johtajaa.
Maksuton kartoitus · noin 30 min
Sijaisuuden aloitus, työpanos ja kesto sovitetaan tilanteeseen. Vastuut järjestetään niin, että keskeiset tehtävät ja päätöksenteko jatkuvat.
Ennalta tiedossa oleva poissaolo antaa mahdollisuuden valmistella perehdytys ja vastuun siirto hyvissä ajoin.
Kokenut sijainen hoitaa tehtävää sovitun ajan. Dokumentointi ja yhteiset toimintatavat tukevat hallittua paluuta.
Roolin vastuut, valtuudet ja ajankohtaiset tehtävät käydään läpi. Sovitaan tavoitteet ja yhteistyö tiimin kanssa.
Sijainen johtaa sovittua kokonaisuutta ja huolehtii raportoinnista, päätöksistä ja keskeneräisten asioiden etenemisestä.
Tilanne, tehdyt päätökset ja seuraavat askeleet dokumentoidaan. Vastuu palautetaan suunnitellusti omalle johtajalle.
SELKEÄSTI ETEENPÄIN

Käymme läpi tilanteen, tavoitteet, vastuut ja aikataulun. Maksuton keskustelu kestää noin puoli tuntia.

Saat tyypillisesti ehdotuksemme 48 tunnissa sekä perustelut ehdokkaiden sopivuudelle.

Tapaat ehdokkaat ja valitset sopivan johtajan. Sovimme tavoitteet, työpanoksen, aloituksen ja seurannan.
JOHTAJALTA JOHTAJALLE
Cherryn partneri on tukenasi tarpeen määrittelystä toimeksiannon seurantaan.
Omakohtainen kokemus vaativista johtotehtävistä auttaa tunnistamaan tilanteeseen sopivan osaamisen.
Asioit suoraan toimeksiannosta vastaavan partnerin kanssa. Pidämme sinut ajan tasalla.
Keskitymme valinnan kannalta olennaiseen. Tavoitteet ja eteneminen tehdään näkyviksi.
Maksuttomassa kartoituksessa täsmennämme tarvittavan kokemuksen, toimeksiannon laajuuden ja tavoitellun aloituksen. Käymme samalla läpi kustannusten perusteet ja seuraavat askeleet.
Ilari Kallio040 070 5050
Petri Kujala040 076 7767
Samppa Seppälä050 568 0533
Sampo Salmi050 386 6565