Talousjohtaja irtisanoutuu, yrityskauppa vie johdolta kaiken ajan tai kasvu karkaa käsistä. Rekrytointiin menisi puoli vuotta, eikä sinulla ole puolta vuotta.
Silloin et tarvitse uutta kalvosarjaa. Tarvitset ihmisen, joka kävelee ovesta sisään ja on hoitanut saman tilanteen ennenkin.
Interim-johtaja on kokenut johtaja, joka hoitaa yrityksen avainroolia määräajan, esimerkiksi muutoksen, kriisin tai rekrytoinnin ajan. Hänellä on linjajohtajan päätösvalta ja vastuu tuloksesta. Interim-johtajasta käytetään myös nimeä vuokrajohtaja.
Konsultti jättää pöydälle suosituksia ja lähtee. Interim-johtaja jää ja tekee työn. Useimmat ovat olleet samassa tilanteessa ennenkin, moni useita kertoja, joten perehdytykseen ei kulu kuukausia.
| Interim-johtaja | Konsultti | Rekrytoitu johtaja | |
|---|---|---|---|
| Aloitus | Päivissä | Viikoissa | 3–9 kuukaudessa |
| Vastuu tuloksesta | Kyllä, linjassa | Ei, neuvoo | Kyllä |
| Sitoutuminen | Määräaikainen | Projekti | Toistaiseksi |
| Maksu | Tehdyt työpäivät | Projekti tai tunnit | Palkka, sivukulut, rekrytointipalkkio |
Yleisin syy on yllättävä lähtö. Kun johtaja irtisanoutuu, rooli ei voi olla tyhjänä koko rekrytoinnin ajan.
Avainhenkilö irtisanoutui: näin hoidat seuraavat 90 päivää →
Yrityskauppa, saneeraus, järjestelmäuudistus tai uusi markkina. Kukaan talossa ei ole tehnyt sitä ennen, ja nyt tarvitaan joku, joka on.
Kasvuyritys tarvitsee kokeneen johtajan, mutta kokoaikaiselle ei ole vielä tilaa. Osa-aikainen interim-johtaja tuo kokemuksen ilman täyttä palkkaa.
Interim-jakso näyttää, mitä rooli oikeasti vaatii, ennen kuin palkkaat pysyvän johtajan.
| Rooli | Tyypillinen tilanne | |
|---|---|---|
| Toimitusjohtaja | Vt. toimitusjohtaja, käänne, omistajanvaihdos | Interim CEO → |
| Talousjohtaja | CFO:n lähtö, rahoituskierros, yrityskauppa | Interim CFO → |
| Henkilöstöjohtaja | Muutosneuvottelut, organisaatiomuutos | Interim HR → |
| Myyntijohtaja | Myynnin käänne, uusi markkina | Interim myyntijohtaja → |
| Markkinointijohtaja | Brändiuudistus, lanseeraus | Interim markkinointijohtaja → |
| Teknologiajohtaja | ERP- tai järjestelmähanke, integraatio | Interim CTO → |
| Muut roolit | Viestintä-, projekti- ja IT-johtajat | Ota yhteyttä → |
Riskitön tapa saada huippuosaaja heti ja palkata hänet myöhemmin.
Kokenut asiantuntija tai tiimi yritysarvon kasvattamiseen.
Maksat vain tehdyistä työpäivistä, ja laskutus tulee kerran kuussa. Rekrytointipalkkiota ei ole, eikä kiinteitä kuukausimaksuja.
Hinta riippuu roolista, tilanteesta ja siitä, kuinka monta päivää viikossa tekijää tarvitaan. Kerromme sen kartoituksen jälkeen, ennen kuin sitoudut mihinkään.
Moni myy profiileja, prosesseja ja lupauksia. Hiotut CV:t eivät kuitenkaan muuta yritystä. Yritys muuttuu, kun oikea ihminen astuu sisään juuri silloin, kun sitä eniten tarvitaan.
Kun tilanne on päällä, riittää että muistat yhden nimen. Otamme tilanteesta kopin ensimmäisestä puhelusta siihen asti, kun toimeksianto on viety maaliin. Emme katoa kuvasta sopimuksen allekirjoituksen jälkeen.
Jokainen partnerimme on johtanut yritystä ja ratkonut samoja haasteita kuin sinä nyt. Siksi ymmärrämme tilanteesi kerrasta, ja poolimme johtajat voi heittää suoraan syvään päähän.
Asioit suoraan niiden partnereiden kanssa, jotka hoitavat hakusi. Ei välikäsiä eikä turhaa byrokratiaa, ja tiedät koko ajan, missä mennään, ilman että sinun tarvitsee kysellä.
Emme myy prosessia prosessin vuoksi. Karsimme vaiheet, joista ei ole sinulle hyötyä, ja käytämme aikasi vain siihen, mikä vie toimeksiantoa eteenpäin.
Cherryn partnerit ovat itse johtaneet eri toimialojen kärkiyrityksiä. Kaksi heistä haastattelee jokaisen johtajan ennen kuin hänet kutsutaan pooliin. Kun ehdotamme sinulle tekijää, tiedämme siis, kenestä puhumme: ihmisestä, jolla on takanaan kilometrejä, arpia ja harkintaa.
WIL Groupin kumppanitoimistojen kautta löydämme tekijöitä myös ulkomaille. Asiakkaitamme ovat muun muassa Aspo, Indoor Group, Lehtipiste, Meko, Reaktor, Resand ja Snellman.
”Cherryn joustava interim-sopimus oli meille kasvuyhtiönä erinomainen ratkaisu.”
Interim tarkoittaa väliaikaista. Interim-johtaja on siis väliaikainen johtaja, joka hoitaa avainroolia sovitun ajan, esimerkiksi siihen asti, kunnes pysyvä johtaja aloittaa tai muutos on viety läpi.
Emme pyöritä anonyymiä massaa vaan rajattua joukkoa interim-johtajia. Jokainen heistä on tavattu, haastateltu ja arvioitu sekä osaamisen että kulttuurisopivuuden kannalta. Sinulle näytetään vain ne, joiden uskomme todella sopivan juuri sinun tilanteeseesi.
On. Molemmilla tarkoitetaan määräaikaista johtajaa, joka hoitaa avainroolia linjavastuussa sovitun ajan. Vuokrajohtaja on vanhempi termi, interim-johtaja yleisempi.
Saat ehdotuksen tyypillisesti 48 tunnissa: 2–4 tarkkaan valittua ehdokasta. Tapaat heidät ja voit päättää aloituksesta vaikka jo ensi viikolla.
Voi. Cherry Pinterim -mallissa interim-jakso toimii samalla koeaikana. Cherry Pinterim →
Ei. Esimerkiksi kaksi tai kolme päivää viikossa sopii hyvin kasvuyritykselle tai rajattuun hankkeeseen.
Maksat vain tehdyistä työpäivistä, ja laskutus tulee kerran kuussa. Hinta riippuu tehtävän vaativuudesta ja työmäärästä. Kerromme sen maksuttoman kartoituksen jälkeen. Mistä kustannus muodostuu →











Maksuton kartoitus kestää noin puoli tuntia. Sen jälkeen tiedät, millainen tekijä tilanteeseesi sopii, milloin hän voi aloittaa ja mitä se maksaa.
Kiire? Soita suoraan kenelle tahansa meistä.
Ilari Kallio040 070 5050
Petri Kujala040 076 7767
Samppa Seppälä050 568 0533
Sampo Salmi050 386 6565Oletko itse interim-johtaja? Hae Cherry Pooliin →