Perheyhtiössä omistaja on usein yhtä aikaa toimitusjohtaja, hallituksen puheenjohtaja ja pankin yhteyshenkilö. Hän on valmis luopumaan, mutta seuraava sukupolvi ei ole vielä valmis ottamaan kaikkia kolmea roolia. Tai jatkaja on nimetty, ja hän tarvitsee vuoden kokemuksen ennen kuin asettuu toimitusjohtajan tuoliin.
Välivaihe on yritykselle riski vain, jos sitä ei johda kukaan. Interim CEO pitää yhtiön kunnossa ja valmentaa seuraajan samalla.
Sukupolvenvaihdos tarkoittaa omistuksen ja johtamisen siirtämistä seuraavalle sukupolvelle. Verotus ja sopimukset hoituvat asiantuntijoilla, mutta yrityksen arki ei odota niiden ajaksi. Vaikeinta on välivaihe, jossa luopuja on jo henkisesti lähdössä ja jatkaja ei vielä johda täysillä.
Sama tilanne tulee vastaan myös silloin, kun yritys myydään ulkopuoliselle ja vanha omistaja jää pois nopeammin kuin uusi johto ehtii asettua.
Lue myös, miten interim-johtaja eroaa konsultista ja rekrytoidusta johtajasta.
Seuraaja tarvitsee vuoden tai kaksi kokemusta. Interim CEO johtaa sillä välin ja toimii sparraajana, jolla ei ole perhesuhdetta asiaan.
Arki jatkuu vanhoilla tavoilla, koska kukaan ei ota tilaa. Ulkopuolinen johtaja tekee siirtymästä selkeän myös henkilöstölle.
Kauppa vaatii kunnossa olevat luvut ja johtamisen, joka ei kaadu omistajan lähtöön.
Painopiste: omistajien tavoitteet, avainhenkilöt, asiakkaat ja rahoittajat.
Tulos: kaikki tietävät, kuka johtaa ja kuinka pitkään.
Painopiste: johtamismalli, vastuut ja seuraajan kehityssuunnitelma yhdessä omistajien kanssa.
Tulos: kirjallinen suunnitelma siirtymälle ja mittarit sen seurantaan.
Painopiste: liiketoiminnan johtaminen ja seuraajan valmentaminen käytännössä.
Tulos: yhtiö on luovutuskunnossa, kun jatkaja ottaa vastuun.

Käymme sen läpi noin puolessa tunnissa. Kartoitus on maksuton, eikä se sido sinua mihinkään.

Saat tyypillisesti 48 tunnissa 2–4 tarkkaan valittua ehdokasta perusteluineen. Et pitkää listaa ”ihan ok” -nimiä.

Tapaat ehdokkaat ja päätät itse. Aloitus onnistuu vaikka jo ensi viikolla.
Maksat vain tehdyistä työpäivistä, ja laskutus tulee kerran kuussa. Rekrytointipalkkiota ei ole, eikä kiinteitä kuukausimaksuja.
Hinta riippuu roolista, tilanteesta ja siitä, kuinka monta päivää viikossa tekijää tarvitaan. Kerromme sen kartoituksen jälkeen, ennen kuin sitoudut mihinkään.
Kun tilanne on päällä, riittää että muistat yhden nimen. Otamme tilanteesta kopin ensimmäisestä puhelusta siihen asti, kun toimeksianto on viety maaliin. Emme katoa kuvasta sopimuksen allekirjoituksen jälkeen.
Jokainen partnerimme on johtanut yritystä ja ratkonut samoja haasteita kuin sinä nyt. Siksi ymmärrämme tilanteesi kerrasta, ja poolimme johtajat voi heittää suoraan syvään päähän.
Asioit suoraan niiden partnereiden kanssa, jotka hoitavat hakusi. Ei välikäsiä eikä turhaa byrokratiaa, ja tiedät koko ajan, missä mennään, ilman että sinun tarvitsee kysellä.
Emme myy prosessia prosessin vuoksi. Karsimme vaiheet, joista ei ole sinulle hyötyä, ja käytämme aikasi vain siihen, mikä vie toimeksiantoa eteenpäin.
Kesto sovitaan tilanteen mukaan, ja sitä voi pidentää tai lyhentää. Toimeksianto voi olla koko- tai osa-aikainen.
Voi, ja se on yksi yleisimmistä syistä ottaa interim CEO perheyritykseen. Valmennus sovitaan osaksi toimeksiannon tavoitteita.
Silloin vaihtoehtoja ovat ulkopuolinen rekrytointi tai myynti. Käymme molemmat läpi kartoituksessa. Interim vai rekrytointi →
Maksat vain tehdyistä työpäivistä, ja laskutus tulee kerran kuussa. Hinta riippuu tehtävän vaativuudesta ja työmäärästä. Kerromme sen maksuttoman kartoituksen jälkeen. Mistä kustannus muodostuu →











Maksuton kartoitus kestää noin puoli tuntia. Sen jälkeen tiedät, millainen tekijä tilanteeseesi sopii, milloin hän voi aloittaa ja mitä se maksaa.
Kiire? Soita suoraan kenelle tahansa meistä.
Petri Kujala040 076 7767
Ilari Kallio040 070 5050
Samppa Seppälä050 568 0533
Sampo Salmi050 386 6565Oletko itse interim-johtaja? Hae Cherry Pooliin →